Hyve-etiikka

Hyve-etiikka on normatiivisen etiikan laji, jonka mukaan moraalissa tärkeintä ovat toimivan henkilön hyveet ja paheet sekä luonne. Hyve-etiikka pyrkii määrittämään ne luonteenpiirteet ja ominaisuudet, joita hyveellisellä ihmisellä on. Hyve-etiikan mukaan hyveet saavat ihmiselämän kukoistamaan.

Hyveellä tarkoitetaan hyve-etiikassa käyttäytymistä ja tunteita, taipumusta tuntea ja käyttäytyä tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Jos esimerkiksi jollakulla on anteliaisuuden hyve, hän käyttäytyy tietyissä tilanteissa anteliaasti. Hyve-etiikan näkökulma on toinen kuin velvollisuusetiikan tai seurausetiikan, jotka keskittyvät ihmisten toimintaan ja aikaansaannoksiin. Hyve-etiikkaan kuitenkin usein kuuluu tärkeänä osana teleologinen näkemys henkilön persoonan toivotusta teloksesta; päämäärästä tai tavoitteesta.

Hyve-etiikassa pidetään Aristotelesta seuraten tärkeänä hyveen harjoittamista sekä hyveeseen kasvattamista. Hyveet ovat esimerkiksi taiteisiin ja ammatteihin verrattavia käytäntöjä, joiden hallitseminen vaatii kokemusta ja jatkuvaa harjoittelemista. Vain kokemuksen avulla voi oppia sovittamaan toimintansa kohtuulliseksi eli sellaiseksi, että erilaiset kilpailevat vaateet tulevat tasapainoisesti huomioiduiksi. Hyveellisen käytöksen matkiminen ei vielä osoita, että ihmisellä olisi kyseinen hyve, mutta hyveet omaksutaan jäljittelemällä hyveellistä toimintaa. Hyve-etiikka korostaa eettisen motivaation merkitystä. Myös paheilla on merkitystä: ihminen ei niinkään korjaa toimintaansa oikeaan suuntaan siksi, että huomaa järkeilleensä väärin, vaan siksi, että ymmärtää olevansa laiska, itsekäs, pelkurimainen, julma ja niin edelleen.